Tuotteet
Myymälät
HALTI Team
HALTI Oy
Ajankohtaista
Halti

HALTI OY

Yritysesittely

Halti - Suomen Huippu myös urheiluvaatetuksessa

Suomen korkeimman huipun nimi - Halti - yhdistetään suomalaisten mielissä vankasti urheilu- ja ulkoiluvaatetukseen sekä retkeilyvarusteisiin. Jo vuodesta 1976 vetovoimaisena pysynyt Halti- tuotemerkki on arvostetuin urheiluvaatebrandi Suomessa*. Yrityksen toinen brandi - Raiski - on myös vakiinnuttanut asemansa ulkoiluvaatemarkkinoilla.

Suomalaisen, vuonna 1976 perustetun Halti-tuotemerkin menestyksen takana on Juhani Hyökyvaara, joka perusti oman yrityksen, Jukaflexin vuonna 1972. "Asiakkaat halusivat lajikohtaisia kokonaisuuksia asusteiden ja varusteiden suhteen. Jukaflexissä alettiin suunnitella ja kehittää asiakkaiden vaatimuksia vastaavia innovatiivisia vaellus- ja retkeilyvälineitä, jotka lanseerattiin tarunomaisen Halti-tuotemerkin nimellä vuonna 1976. Halti-tuotteet edustivat pääasiassa kevääseen, kesään ja syksyyn painottuvia ulkoliikuntalajeja", kertoo perustaja Juhani Hyökyvaara tuotemerkin vaiheista.

Retkeilystä outdoor-elämäntapaan
Kuluttajille tarjottiin yhä toimivampia varusteita pääasiassa retkeilyyn, vaellukseen ja metsästykseen. 1980-luvun puolivälissä retkeilyinnostuksen tasaantuessa lisättiin vaatetuksen ja asusteiden tarjontaa muuhun outdoor -liikuntaan. Tänä päivänä Halti- tuotteet palvelevat kattavasti laajaa lajikirjoa; alppihiihtoa, golfia, maastohiihtoa, pyöräilyä, lumilautailua ja luontoliikuntaa. Eri lajien harrastajat voivat luottaa Haltin urheiluvaate - ja varustetuntemukseen kaikkina eri vuodenaikoina.

Yhteistyötä huippu-urheilun kanssa
Haltin tuotteet on suunnattu eri urheilulajien tosiharrastajille. Halti panostaa voimallisesti tuotekehitykseen, jotta asut ja varusteet vastaisivat vaativan lajiharrastajan toiveita ja tarpeita. Tuotekehitykseen liittyvä lajikohtainen testaus on laajentunut luontevasti myös muuhun kumppanuuteen; Halti toimii eri lajien huippunimien virallisena tukijana vaatetuksen puitteissa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat mm. Suomen Alppihiihtomaajoukkue Alpine Ski Team Finland, Kanadan maastohiihtomaajoukkue, Minea Blomqvist, Patrick Degerman sekä ruotsalainen seikkailujoukkue Team Halti.


Raiski asuja koko perheelle
Haltin Oy:n toinen tuotemerkki Raiski tarjoaa ulkoiluasuja sekä talvi- että kesäliikuntaan. Mallistosta löytyvät näyttävät asut koko perheelle, senttikokoiset haalarit pitävät perheen pienimmät kuivina pulkkamäessä ja vanhempien värikkäät ja istuvat asut sopivat niin vapaa-aikaan kuin aktiiviseen liikkumiseen ja urheiluun.

Uusia mahdollisuuksia 3i:n avulla
Kesällä 2004 Halti sai uutta kasvuvoimaa, kun vähemmistöosuus yrityksestä myytiin englantilaiselle 3i .sijoitusyhtiölle. Uusiksi omistajiksi tulivat pääomasijoittaja 3i:n lisäksi 51% enemmistöosuudella yhtiön johto; edellinen toimitusjohtaja Risto Salo, varatoimitusjohtaja Martti Uusitalo ja pääsuunnittelija Martti Kellokumpu. Myös alppihiihtäjä Kalle Palander on mukana Haltin omistajissa.

3i on Euroopan johtava pääomasijoittaja, jolla on jo kokemusta vaatebisneksestä Gant -tuotemerkin myötä. Kansainvälisille markkinoille suuntaava Halti on yrityksen salkkuun sopiva yritys, jonka kasvuun panostetaan erityisesti Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan ulkoiluvaatemarkkinoilla. Vankka taustatuki tuo myös vahvuutta Haltin kotimarkkinoille.

* Lähde Taloustutkimus; Markkinointi ja Mainonta lehden Brändinumero 2008. Halti sijoittui sijalle 35. tutkimuksessa jossa vertailtiin 1100 tuotemerkin arvostusta kuluttajien keskuudessa.