Kuinka varustautua viileämpien kelien retkeilyyn?

Halti Kuinka varustautua viileämpien kelien retkeilyyn

Kelit viilenevät syksyn edetessä, mutta retkeilyä ei kuitenkaan kannata jättää. Kun varustaudut oikein, retkeily on mukavaa raikkaassa luonnossa kylmemmälläkin kelillä. Olennaisinta kylmän kelin retkeilyssä on tietysti kylmyydeltä suojautuminen – samoilla retkeilyvarusteilla mitä käytit kesäkuussa, et pärjää enää loka-marraskuussa. On hyvä muistaa myös se, että itse retkeily on lämmintä puuhaa, mutta suurimmat haasteet tulevat silloin kun vauhti pysähtyy eli tullaan taukopaikalle tai leiriydytään yöksi. Kokosimme vinkkejä mitä kannattaa ottaa huomioon vaatteiden, kenkien, makuupussin ja teltan valinnassa, kun suuntaa retkelle loppusyksyn tai alkutalven viileisiin keleihin.

Retkeilyvaatteet

Lämmin aluskerrasto on lämpimän pukeutumisen elinehto. Luonnonmateriaalia oleva merinovillainen kerrasto on paras valinta. Se on lämmin ja hengittävä, ja se kannattaa pukea ihoa vasten. Merinon hyvä ominaisuus, varsinkin pitkällä retkellä, on myös se, että se ei ala haisemaan, kun hikoilet. Varsinkin jos yövyt ulkona, ei kannata valita alusasuksi puuvillaa sillä se kostuu helposti, jolloin tulee auttamatta kylmä.

Taukotakki on hyvä olla aina repussa mukana, jos pidät taukoja ja pysähdyt. Luonnonmateriaalia sisältävä untuvatakki on hyvä siksi, että se pakkautuu pieneen tilaan, on kevyt kantaa ja on erittäin lämmin sekä miellyttävä päällä. Kannattaa valita sellainen untuvatakki, jossa on tuulenpitävä päälliskangas. Tällöin kovankin tuulen sattuessa olo pysyy lämpimänä tauon aikana.

Halti kuinka varustautua viileän kelin retkeilyyn

Sormien kylmeneminen on monen pieni mutta ärsyttävä ongelma. Rukkanen on aina lämpimin vaihtoehto. Alla voi lisäksi käyttää aluslapasta, joka siirtää kosteutta mutta myös lämmittää silloin kun joudut hetkellisesti ottamaan lämpimämmät päällishanskat pois. Lisäksi markkinoilla on saatavilla erilaisia kädenlämmittimiä, jossa kädenlämmitinpussi joko ravistetaan tai taitetaan, ja sujautetaan rukkasen sisään. Pussi lämpenee ja tuottaa lämpöä useamman tunnin ajan. Tällaiset ovat pilkkimiesten suosiossa, mutta toimivat erinomaisesti myös vaelluksilla ja kylmän sään retkeilyssä. Huomioitavaa on, että kädenlämmitinpussi on käytön jälkeen roska, joka tulee hävittää normaalin sekajätteen mukana, eikä sitä siis sovi jättää luontoon.

Retkeilykengät

Kylmempien kelien retkeilyyn kannattaa valita hieman normaalia väljemmät kengät. Sisälle on tarkoitus mahtua vähän paksumpikin vaellussukka oikein viileällä ilmalla. Merinovillainen vaellussukka on paras valinta retkeilykenkien sisälle, sillä luonnonmateriaalina se hengittää ja siirtää kosteutta iholta. Jos yövyt retkelläsi, kannattaa ottaa mukaan myös paksummat villasukat tuomaan lämpöä makuupussissa nukkuessa.  

Halti kuinka varustautua viileän kelin retkeilyyn

Yöpyminen retkellä

Mikäli yövyt retkelläsi, on sinulla luonnollisesti oltava keliin sopiva teltta, makuupussi sekä yöpymisvaatteet. Kun saavut leiripaikalle, kannattaa pystyttää teltta aivan ensimmäiseksi. Keli voi muuttua nopeastikin, eikä sateessa tai myrskyssä ole kiva kasata telttaa. Jos sinulla on mukana untuvamakuupussi, se kannattaa avata teltassa sisällä ensimmäisenä, jotta se pääsee pöyhistymään ja lämpenemään ennen kuin käyt nukkumaan. Jos maa on jo oikein kylmä, kannattaa teltan alle levittää niin sanottu avaruushuopa, joka eristää maan kylmyyden pois teltasta.

Teltta

Loppusyksyn tai alkutalven retkeilyyn ei kannata lähteä kesäteltalla. Kannattaa valita hieman isompi, tunnelimallinen teltta, jossa on enemmän tilaa, ja jonka materiaali on paksumpaa ja repäisylujempaa. Myös kiinnityspisteitä on tällaisissa teltoissa enemmän, jolloin teltan saa lujemmin kiinni eikä pahempikaan syysmyrsky yllätä. 

Makuupussi

Kesäretkillä voi valita makuupussin, jossa on mukavasti tilaa liikkua, mutta loppusyksystä ja talvella tuosta tilasta on haittaa. Kannattaa siis valita suhteellisen ihonmyötäinen makuupussi, jotta kehon ja pussin väliin ei jää liikaa ilmaa, jota kehon pitäisi yön aikana jaksaa lämmittää. Moni miettii untuvamakuupussin ja kuitutäytteisen makuupussin välisiä eroja. Kuitutäytteisen hyviä puolia ovat sen helppohoitoisuus – sen voi pestä normaalisti pesukoneessa eivätkä sen ominaisuudet kärsi. Untuvapussi taas vaatii rumpukuivauksen ja pöyhimisen. Untuvamakuupussi ei myöskään saisi kastua retken aikana, sillä silloin se menettää lämpöarvonsa kokonaan. Jos valitset untuvamakuupussin niin hyvä keino on pakata se ensin muovipussiin ja sitten omaan suojapussiinsa, näin se pysyy varmasti kuivana. Untuvamakuupussin parhaita ja houkuttelevia puolia ovat sen lämpö, käyttömukavuus ja jopa ylellisyyden tuntu. Haltin makuupussien lämpöarvojen mittaukset on tehty niin, että testihenkilöllä on ollut päällään aluskerrasto ja päässään pipo. Aluskerrasto, etenkin merinokerrasto, ja pipo, ovat siis parhaat nukkumisvaatteet myös retkeilijälle. Pipo on olennainen varuste, sillä ihminen luovuttaa pään kautta eniten kehon lämpöä pois. 

Varusteiden huolto

On hyvä huomioida, että loppusyksyn tai talven retkeily vaativat enemmän varustehuoltoa kuin kesäretkeily. Esimerkiksi vaelluspäivän jälkeen vaatteet kannattaa laittaa makuupussin jalkatilaan lämpimään, jotteivat ne hieman kosteana jäädy yön aikana. Varsinkin ne vaatteet, jotka haluat pukea seuraavana päivänä päälle, kannattaa laittaa makuupussin jalkatilaan yöksi lämpimään. Kengistä kannattaa ottaa pohjalliset pois, jotta nekin pääsevät kuivumaan yöllä ja ovat taas aamun koittaessa kuivat ja käyttövalmiit. Etenkin pakkasyöllä myös pohjalliset kannattaa laittaa makuupussiin lämpimään yöksi. Lue lisää varusteiden huollosta tästä. 

Tutustu tästä Haltin naisten ja miesten retkeilyvaatteisiin, retkeilykenkiin sekä retkeilyvarusteisiin.