Roosa Huhtikorpi
Hei!
Olen Roosa Huhtikorpi, kiipeilijä. Nykyään toimin hallipäällikkönä Ristikon ja Tammiston kiipeilyareenalla. Haluan kertoa teille mieluisimmat kiipeilykohteeni sekä miten rakkaasta lajista tuli minulle täydellinen ammatti.
Kaikki alkoi 27 vuotta sitten. Minä olin 6-vuotias ja isoveljeni Kuutti kaksi vuotta vanhempi. Olimme luonnostamme hyvin urheilullisia, mutta tykkäsimme enemmän kiivetä puissa kuin kiinnostua tavallisemmista urheilulajeista. Tapanilan Erä sijaitsi lapsuudenkotimme lähellä, ja siellä oli siihen aikaan ainoa kaupallinen kiipeilyhalli. Pääsimme testaamaan kiipeilyä ja olimme molemmat koukussa, veljeni enimmäkseen, mutta pikkusiskona tein kaiken hänen perässään. Isämme oli kuollut, kun olimme hyvin pieniä, joten kiipeilystä tuli meille kaikki kaikessa. Pian äitikin alkoi kiipeämään korkeanpaikankammosta huolimatta, ja isäpuolemme Leo opetteli varmistamaan, jotta pystyimme treenaamaan mahdollisimman usein. Kiipeilystä tuli meidän perheemme juttu.
Olen aina ollut erittäin kilpailuhenkinen ja osallistuin ensimmäisiin kiipeilykisoihin yhdeksänvuotiaana. Kisaajia ei minun sarjassani ollut paljoa, joten minut laitettiin vanhempien sarjaan ja vastuksenani oli monta vuotta vanhempia tyttöjä.
Ne kisat eivät menneet kovin hyvin - en pituuteni takia ylettänyt otteisiin päästäkseni reittiä ylöspäin. Varmaan jopa näiden kisojen takia päätin, etten häviä enää koskaan ja haluan olla maailman paras.
Minulla oli kovat tavoitteet ja aloimme tekemään ulkomaan kiipeilyreissuja yhdessä äitini ja veljeni kanssa; kiertämään Euroopan mestaruuskisoja ja lopulta maailman mestaruuskisoja maajoukkueen kanssa.
Loukkasin olkapääni 2010 ja samoihin aikoihin päädyin kiipeilyhallille töihin. Tarkoituksena oli työskennellä vain kuukausi, mutta viihdyin hallilla niin hyvin, että sain vakituisen työsuhteen. Siinä menikin 8 vuotta: treenatessa, kiertäessä Suomessa järjestettyjä kiipeilykisoja olkapään sallimissa rajoissa, ja kiertäessä lemppari kiipeilykallioita ulkomailla. Parhaimmat muistot ovat näistä paikoista: Espanjan Siurana, Kreikan Kalymnos, Ranskan Ceüse, Sveitsin Magic Wood sekä Norjan Lofootit.
Halusin kuitenkin jollain tapaa mennä elämässä eteenpäin ja vaihdoin KiipeilyAreenalle töihin. Kävin vielä muutamissa PM-kisoissa sekä osallistuin Maailman Cupin kisoihin. Kisaaminen ei kuitenkaan tuntunut enää samalta kuten nuoruudessa. Olkapää ei kestänyt kisaamisen vaativaa rasitusta ja olinhan jo yli 30-vuotias. Niinpä jätin kisaamisen ja tällä hetkellä nautin kiipeilystä omilla ehdoilla, sisällä ja ulkokalliolla, ilman paineita ja suurempia tavoitteita.
Vaihdettuani työpaikkaa urani lähti nousuun. Pitkää kokemustani lähdettiin hyödyntämään ja nyt toimin hallipäällikkönä Pohjois-Euroopan suurimmassa kiipeilyhallissa Ristikossa. Uskomatonta nähdä miten laji on kehittynyt näiden vuosien varrella. Kiipeily on tullut yhä tunnetummaksi ja kasvanut Suomessa viime vuosina. Yhä useammat ovat innostuneet kiipeilystä, eikä ihme, koska kiipeily on ihmiselle yhtä luonnollinen laji kuin uinti tai juoksu. On ollut hienoa päästä työn kautta mukaan kehittämään lajia, järjestämään kisoja, ja mahdollistamaan kisaamisesta innostuneille mahdollisimman hyvät puitteet menestyä myös ulkomailla.
Mun ehdottomat lemppari kiipeilypaikat Suomessa ovat nämä:
- Helsinki: Mellunmäki
- Espoo: Myllyjärvi
- Jyväskylän seutu
- Repovesi: Haukkavuori
Reissufiilistelyitä ja kiipeilyä voi seurata minun instagram tililtä: @roosahuhtikorpi