Eettiset ohjeet ja ilmoituskanava

Halti on sitoutunut Science Based Targets ‑aloitteeseen (SBTi)

First Whistle – väärinkäytösten ilmoittamiskanava

Tervetuloa First Whistleen eli Haltin väärinkäytösten ilmoittamiskanavalle. Me Haltilla olemme täysin sitoutuneita arvoihimme, toimintaperiaatteisiimme ja käytäntöihimme sekä noudattamaan lakeja ja asetuksia. Väärinkäytösten ilmoittamiskanava First Whistle on tarkoitettu alustaksi, jossa voi ilmoittaa kaikista Haltin toimintaan liittyvistä epäillyistä väärinkäytöksistä, jotka koskevat lakeja, toimintaperiaatteitamme, käytäntöjämme tai arvojamme. First Whistle on tarkoitettu Haltin työntekijöille ja yhteistyökumppaneille.

Arvomme

”Rohkeasti, vastuullisesti, laadukkaasti, yhdessä”. Nämä ovat Haltin toiminnan arvot, jotka ovat päivittäisen toimintamme perusta. Kunnioitus ja ystävällisyys ohjaavat vuorovaikutustamme kaikkien kanssa. Monimuotoisessa tiimissämme jokaista kannustetaan ilmaisemaan mielipiteensä. Haluamme myös, että jokainen saa tarvitsemaansa tukea ja tuntee olonsa turvalliseksi. Syrjintää, kiusaamista tai minkäänlaista eriarvoisuutta ei hyväksytä, ja puutumme tällaiseen käytökseen välittömästi. Jos epäilet, että arvojamme, käytäntöjämme tai lakeja rikotaan, suosittelemme ilmoittamaan siitä nimettömästi. Luottamuksellisuuden varmistamiseksi First Whistle ‑kanavaa hallinnoi riippumaton ulkopuolinen yritys, Juuriharja.

Miten ilmoitus tehdään?

Jos epäilet väärinkäytöksiä Haltin toiminnassa, ilmoita asiasta nimettömästi täällä. Ilmoituksen voi tehdä joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Saat vastaanottovahvistuksen seitsemän päivän kuluessa ilmoituksen lähettämisestä. Lisäksi sinulle ilmoitetaan 90 päivän kuluessa, millaisiin toimiin ongelman suhteen on ryhdytty tai ryhdytään ja miksi. Henkilötietojasi, kuten nimeäsi, sähköpostiosoitettasi tai IP-osoitettasi, ei tallenneta, jollet ole itse antanut niitä.

 

Lisätietoja:

Lisätietoja saat seuraavilta sivuilta:

First Whistle ‑kanava on tärkeä työkalu vastuullisuustyössämme. Rohkaisemme tekemään ilmoituksen matalalla kynnyksellä.

First Whistle ‑kanavaa ei ole tarkoitettu asiakaspalveluun, kuten reklamaatioihin tai tuotekyselyihin. Tällaisissa asioissa otathan yhteyttä Haltin asiakaspalveluun puhelimitse numeroon +358 9 8520 8288 tai sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@halti.fi.

 

Haltin eettinen ohjeistus

Erilaisten auditointien lisäksi jokainen Haltin toimittaja allekirjoittaa Haltin oman Service Level Agreement -sopimuksen, jossa työnantaja takaa jokaisen suoran tai epäsuoran Haltin työntekijän perusihmisoikeudet ja oikeudenmukaisen, kunnioittavan kohtelun. Halti odottaa kaikkien liikekumppaneidensa noudattavan Amfori BSCI:n ja BEPI:n toimintaohjeita, jotka ovat sitoumusasiakirjoja amforin jäsenille ja heidän liikekumppaneilleen ihmisoikeuksiin ja ympäristönsuojeluun liittyen maailmanlaajuisissa toimitusketjuissaan kansainvälisesti tunnustettujen periaatteiden mukaisesti. Halti ei hyväksy pakkotyötä tai lapsityövoimaa, vankeja tai laittomia työntekijöitä, henkistä tai fyysistä väkivaltaa, kurinpidollisia toimenpiteitä tai ahdistelua. Raskaana olevien naisten syrjintä työpaikalla ei ole sallittua. Suosittelemme myös jokaista työntekijää liittymään alansa liittoon ja mahdollisuutta kollektiivisesti vaikuttaa työoloihin ja elinkustannuksia vastaavaan palkkaukseen.