Halti on Suomen maastohiihtomaajoukkueen pääyhteistyökumppani ja vaatettaja

Halti ja Suomen Hiihtoliitto ovat solmineet yhteistyösopimuksen maastohiihtomaajoukkueen vaatettamisesta seuraavan olympiadin ajan.

Sopimus on jatkoa yhdistetyn ja mäkihyppymaajoukkueen viime kaudella käynnistyneelle yhteistyölle. Maastohiihtomaajoukkueen yhteistyön kautta Halti ottaa haltuun kaikkien pohjoismaisten hiihtolajien maajoukkueiden vaatetuksen.
 
Tuoreen sopimuksen myötä Halti vahvistaa lumilajikirjoaan ja luo vahvaa mielikuvaa ulkoiluvaatteiden ja -tuotteiden valmistajana sekä arvostetuimpana suomalaisena premiumtason urheilu- ja ulkoilubrändinä.
 
”Olemme innoissamme yhteistyöstä. Halti on tehty ihmisille, joille ulkoilu ja luonnossa liikkuminen on tärkeä osa aktiivista elämäntapaa. Haluamme inspiroida ihmisiä liikkumaan luonnossa olipa kyse sitten aktiiviurheilijoista tai rauhaa kaipaavista kiireellisistä kaupunkilaisista. Uskomme, että meille suomalaisena brändinä, maastohiihto ja pohjoismaiset hiihtolajit antavat mahdollisuuden tavoittaa kohderyhmää, jota haluamme puhutella”, toteaa Halti Oy:n toimitusjohtaja Sami Kiiski.

Yhteistyön tavoitteena on myös tuotekehitys urheilun ammattilaisten kanssa.

”Yhteistyön tavoitteena on tarjota maajoukkueille parasta suorituskykyä viimeisimmän vaatetusosaamisen muodossa ja vahvistaa Haltin roolia suomalaisena lumilajien vaatettajana. Tärkeä osa tuotekehitystämme on palaute joukkueen urheilijoilta vaativissa suorituksissa ja vaihtelevissa olosuhteissa. Tämän dialogin perusteella voimme varmistaa tuotteidemme jatkuvan kehittymisen ja kilpailukyvyn”, jatkaa Kiiski.

Yhteistyösopimuksen myötä Haltista tulee maastohiihtomaajoukkueen pääyhteistyökumppani. Kumppanina Halti haluaa viestiä kuluttajille laadukkuudesta, toimivuudesta sekä tuoteprosessiensa vastuullisuudesta.
 
”Tuotekehityksessämme ja toiminnassamme yritysvastuu luo pohjan toiminnalle. Meille vastuullisuutta on myös mahdollistaa suomalainen huippu-urheilun menestys tämän yhteistyön kautta.”
 
Suomen Hiihtoliiton kaupallinen johtaja Jari Töykkä on tyytyväinen solmittuun sopimukseen, joka tekee pohjoismaisten lajien maajoukkueista yhtenäisiä. Haltin ja joukkueiden arvomaailmat ovat vahvasti yhteneväiset ja Töykkä uskookin pohjoismaisten lajien vetovoiman ja kotimaisen vaatettajan hyödyttävän molempia sopimusosapuolia.
 
”Maastohiihdon kiinnostus niin urheilun seuraajien kuin myös liikkujien keskuudessa on vahvassa kasvussa. TV-katsojaluvut ovat huippuluokkaa ja yhä enemmän nuoria aikuisia näkee myös laduilla. Maastohiihdon suosio ja kiinnostus on viimeisten tutkimustenkin mukaan kovassa kasvussa nimenomaan nuorten aikuisten keskuudessa. Olemme erittäin tyytyväisiä, että olemme päässeet Haltin kanssa näin kokonaisvaltaiseen ja strategiseen yhteistyöhön. Aloitamme yhteistyön Haltin kanssa todella innostuneina nyt myös maastohiihdon maajoukkueen kanssa”, toteaa Töykkä.
 
Haltin ja Suomen Hiihtoliiton maajoukkueiden välinen yhteistyösopimus jatkuu vuoteen 2022 saakka. Sopimuskaudelle osuvat muun muassa Seefeldin 2019 kuin Oberstdorfin vuoden 2021 maailmanmestaruuskilpailut.