Suvi Minkkinen liittyy Haltin tiimiin

Suvi Minkkinen liittyy Haltin tiimiin

Team Halti vahvistuu entisestään. Suomen ykkösampumahiihtäjä Suvi Minkkinen liittyy urheilijatiimiimme. Tällä kaudella Suvi harjoittelee, matkustaa ja palautuu Haltin varusteissa. Suvin matkassa tuotteet pääsevät todelliseen testiin vuorilla, poluilla ja laduilla hänen leireillessä ja reissatessa ampumahiihtomaailman muuttuvissa olosuhteissa. Haltille on tärkeää kuulla hänen kokemuksensa tuotteiden toimivuudesta vaihtelevissa keleissä ja kovassa käytössä.

Suvi Minkkinen:

– Tuntuu luontevalta tehdä yhteistyötä suomalaisen brändin kanssa, joka tuntee olosuhteemme läpikotaisin. Oloni on todella luottavainen, että nyt minulla on juuri oikeat varusteet kaikkiin sääolosuhteisiin. Olen myös innoissani siitä, että pääsen jakamaan kokemukseni ja kehittämään Haltin tuotteita entisestään.

Aki Kuusisto, Haltin toimitusjohtaja:

– Suvi edustaa suomalaisen sisun ydintä. Hän tulee varmasti laittamaan varusteemme kovimpaan mahdolliseen testiin, ja hänen näkemyksensä ovat meille erittäin arvokkaita. Ampumahiihto on myös suuri laji tärkeillä markkina-alueillamme Suomen ulkopuolella, joissa haluamme vahvistaa asemaamme.

Olemme ylpeitä saadessamme Suvin osaksi tiimiämme. Seuraa Haltin kanavia, jossa pääset kurkistamaan Suvin ja muiden Haltin tiimiurheilijoiden arkeen.

Instagram: @haltiworld