Uniikki Sara Lohjelm: urheilu pelasti ja tarjosi kodin
Samaan aikaan, kun Myllylä hiihteli Lillehammerissa vuoden 1994 talviolympialaisissa hopealle, minä vedin isäni avustuksella ensimmäisiä luistimia jalkaani. Olin noin 4-vuotias. Isä toi minut takaisin kotiin ja kysyi äidiltäni, olenko luistellut aiemmin, sillä ensikertalaiseksi vaikutin turhankin kokeneelta. Äiti naurahti ja totesi, että tämä oli varmasti ensimmäinen kerta. Vaikeiden ja värikkäiden elämänvaiheiden jälkeen olen nyt 34-vuotias rullaluistelija Barcelonassa, ja tämä on minun tarinani.
Kuka: Sara Lohjelm, suomalainen rullaluistelija
Miten hän liikkuu: rullien päällä kaduilla ja skeittipuistoissa ympäri maailmaa
Seuraa häntä: @skatieperry IG:ssä ja TikTokissa
Rikkonainen nuoruus ja neljä polvileikkausta
Synnyin keskikokoiseen suomalaiseen kaupunkiin, Hämeenlinnaan, vuonna 1990. Nimekseni sain Sara. Viihdyin Hämeenlinnassa 25-vuotiaaseen saakka, lukuun ottamatta koulukodissa vietettyjä nuoruusvuosia. Muutin Helsinkiin ja lähdin vuonna 2016 ensimmäiselle soolomatkalleni. Vietin kolme kuukautta Kaakkois-Aasiassa ja takaisin palattuani oli selvää, etten enää sopinut Suomeen. Muutin Lontooseen vuoden 2017 viimeisenä päivänä ja tarkoitukseni oli palata Suomeen kuuden kuukauden kuluttua. Tuo kuusi kuukautta venyi seitsemäksi vuodeksi. Viime vuoden toukokuussa uusi rullaluisteluharrastukseni vei minut lopulta Barcelonaan, josta minut tänä päivänä löytää.
Minut sijoitettiin Mikkeliin 12-vuotiaana ongelmallisen käytökseni vuoksi. Koulukodissa vietetyt kolme ja puoli vuotta olivat vaiherikkaita, mutta urheilun ansiosta onnistuin viikoittain pakenemaan melankolista koulukotiarkea. Muutin takaisin Hämeenlinnaan äitini luo 16-vuotiaana. Minulla ei juurikaan ollut tukea normaaliin arkeen palaamisessa, ja koulussa tunsinkin itseni ulkopuoliseksi. Sijoittuminen takaisin normaaliin yhteiskuntaan oli minulle haastavaa. Harrastin urheilua täysi-ikäisyyteen saakka, mutta pian viikot täyttyivät juhlimisesta. 23-vuotiaana löysin takaisin urheilun pariin, ja vietin amerikkalaisen jalkapallon parissa joitakin vuosia. Valitettavasti loukkaantumiset estivät etenemisen, ja Lontooseen muutettuani luovuin lopullisesti jenkkifutiksesta. Polveni jouduttiin operoimaan lopulta neljä kertaa. Loukkaantumiset tuottivat suuren määrän mielenterveysongelmia, mutta ne saivat minut ymmärtämään urheilun tärkeyden elämässäni. Haastavien nuoruusvuosien aikana urheilu piti minut elämässä kiinni enkä enää voisi elää ilman liikuntaa.
”Urheilu on antanut minulle paljon – jopa kodin”
Pallot ja terät ovat sittemmin vaihtuneet rulliin, mutta tunsin heti niiden kuuluvan jalkaani. 90-luvulla rullaluistelu oli maailman nopeimmin kasvava urheilulaji. Se ohitti tuolloin skeittauksen mennen tullen. Olenkin ysärillä tuon buumin huipulla kokeillut rulliksia ensimmäisen kerran, mutta ei siitä silloin harrastusta syntynyt. Niillä mentiin kadulla edes takaisin ja toisen luistimen takana oli jarrupala. Siitä touhusta puuttui adrenaliini. Tänä päivänä omistan kasan rullaluistimia eikä yhdessäkään ole jarrupalaa. Osa sopii kaduille ja osa skeittipuistoon. Harrastuksesi sitä ei voi enää kutsua, siitä on tullut elämäntapa.
Skeittipuisto on minulle toinen koti. Siellä tapaan ystäviäni, tutustun uusiin ihmisiin, hurmioidun muiden taidoista ja kohtaan omat pelkoni. Olemme pieni ja tiivis yhteisö, jossa ihmisiä on joka lähtöön. Taustasta tai kulttuurieroista huolimatta meitä yhdistää rakkaus lajiin, ja tunnenkin ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti kuuluvani johonkin. Minua ei tuomita vaiherikkaan taustani tai erikoisen ulkonäköni vuoksi. Olen aina tervetullut muiden bleidaajien joukkoon. Totean jälleen, että urheilu on antanut minulle paljon – jopa kodin.
“Hän osaa kaatua”
Yhteisöön kuulumisen lisäksi olen jäänyt koukkuun lajin vaativuuteen niin fyysisesti kuin henkisesti. Olen 34-vuotias ja kaadun viikoittain kymmeniä kertoja kivikovaan asfalttiin. Kyllä se veroja vaatii mutta taustani amerikkalainen jalkapallon parissa auttaa ottamaan iskuja vastaan. Olen tottunut mustelmiin. ”She knows how to fall” sanoi yli 20-vuotisen uran aggressiivisen rullaluistelun parissa tehnyt ystäväni. Korkean ja vaarallisen esteen eteen sattuessa korvien välissä on tehtävä se suurin työ ja pyrittävä pelosta eroon. Saatan lähestyä estettä kymmeniä kertoja ennen kuin uskallan edes yrittää hypätä sen päälle. Taakse jääneet neljä polvileikkausta ovat jättäneet henkiset traumat ja mentaalisia blokkeja syntyy tämän tästä. Tähän auttaa kuitenkin suomalainen sisu, meilläpäin kun ei anneta periksi.
250K someseuraajaa ja inspiroiva roolimalli
En ikinä unohda sitä tunnetta, kun laskeuduin kahdelle jalalle ensimmäisen etuperinvoltin jälkeen. Työstin kyseistä temppua kuukausia ja se päättyi aina kaatumiseen. Se oli turhauttavaa. Onnistuminen kaikkien negatiivisten tunteiden jälkeen on kuitenkin niin huumaava, että se on kaiken vaivan arvoista. Vaivan arvoista on myös katsoa omaa kehitystä suuren seuraajamäärän saavuttaneilta sosiaalisen median tileiltäni. Olen onnistunut inspiroimaan muita jo lajin lopettaneita kaivamaan rullaluistimet naftaliinista, toimin esikuvana nuorille tytöille ja viihdytän ihan vain tavallisiakin ihmisiä iloisella olemuksellani. Seuraajia on TikTokissa ja Instagramissa kertynyt melkein 250 000, minua tukee kolme sponsoria ja seuraavaksi keskityn nimikkorullaluistimeeni, jonka suunnittelusta vastaan siis itse. Tavoitteeni on tehdä tätä työkseni kokopäiväisesti, toisin sanoen tahdon olla ammattiurheilija. Olen jo saavuttanut kolmessa ja puolessa vuodessa paljon, mutta olen kunnianhimoinen ja tahdon nähdä mihin pystyn, kun oikein tahdon. Loppuun haluankin vielä kannustaa muita ihmisiä aloittamaan, sillä koskaan ei ole liian myöhäistä.
Saralla päällä
Skaltsi T-paita Unisex
Kurvi 3L DX Parkatakki Miesten
