Juuso Holstein: ”Arktisessa huvipuistossa eletään nyt, ei unelmoiden kuukausien päästä.”
“Pallakset eivät anna mitään helpolla, ja juuri siksi ne antavat niin paljon”, Pallasten Pöllöjen vetäjä Juuso Holstein toteaa pilke silmäkulmassa.
Oman elämänsä Havukka-ahon ajattelija Pallastuntureiden tuulisilta keroilta ei kuitenkaan ole lajispesialisti vaan luontospesialisti – ja lopulta myös omaa unelmaansa sisukkaasti seurannut ihmisspesialisti.
Kuka: Juuso Holstein, Pallaksen Pöllö ja Haltin tuotteiden testaaja Pallastunturin kupeesta.
Kuinka liikkuu: Lumella, niin pitkään ja jälleen niin aikaisin kuin mahdollista.
Missä voi seurata: @pallaksenpollot, @juuppe, pallaksenpollot.com
Yöjuna nytkähtää liikkeelle. Kiskot kaartavat loivaa rytmiä, raiteet kolisevat. Pienen pojan nenä painuu vasten ikkunaa. Unelmat ja tummansininen maisema viilettävät kohti pohjoista. Matka kohti Pallastuntureita on alkanut kuten tähän aikaan vuodesta aina, hiihtolomalla. Tuut, tuut!
Vuodet vierivät. Pojasta kasvaa mies. Vaikka ensikohtaamisesta on kulunut vuosia ja tarkka lukumääräkin päässyt unohtumaan, tunne on pysynyt – ja se tunne on vain vahvistunut. Ulos on päästävä ja siellä on saatava olla niin pitkään kuin mahdollista!
Mutta miksi tunturieläjänä tunnettu Juuso Holstein sitten istuu sisällä toimistossaan? Vastaus on sydäntä lämmittävä:
“Teen tämän, jotta muutkin voisivat kokea sen saman, jota eniten rakastan: pohjoisen luonnon kauneuden kaikissa voimissaan, sukset jalassa.”
“Pallasten arktinen huvipuisto ei ole mitään ilman ihmisiä”
Arktinen huvipuisto. Ihmisiä ja hohtavaa puuteria. Unohtumattomia hetkiä ja hankikantoa. Suomen kansallismaiseman arvoa kantavat suurtunturit ovat kuin yksi suuri laite, jossa jokainen kokee luonnon vähän eri tavoin ja silti yhtä vahvasti.
“Pallaksen kävijät ovat sopivan villejä mutta aina läsnäolevia. Maisema on valloittava, herkkä ja kaunis, silti karu ja voimakas. Se ei anna mitään helpolla, ja juuri siksi se antaa niin paljon. Käsivarressa on upeita maisemia, kyllä, mutta siellä ei koe samaa yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin täällä. Täällä se tunne on koko ajan läsnä.”
Täällä talviulkoilun ilo ja yhdessä tekemisen riemu kuuluvat kaikille, ei väliä, millaiset sukset on jalassa. Samoilla hangilla hiihtävät niin kuusivuotiaat kuin kuusikymppiset, ja juuri se on osa Pallastuntureiden taikaa.
Mutta voiko tuntureista – tai ihmisistä – saada koskaan kyllikseen?
“Ei, ikinä!” Juuso naurahtaa ja jatkaa: “Tämä työ mahdollistaa minulle hetket, joita ilman en osaisi enää elää. Pallas on minun kutsumukseni ja Pallaksen Pöllöt syy kokea ja jakaa se muiden kanssa.”
Tunturi antaa tilaa olla – täällä ei tarvitse mahtua muottiin eikä esittää mitään
Suurella sydämellä ja ammattitaidolla toimiva Pallaksen Pöllöt on perustettu 1965 ja se järjestää vapaalasku- ja tunturihiihtoretkiä sekä sulan maan tapahtumia Pallastuntureiden alueella. Omanlaisekseen instituutioksi kasvanut opasjoukko seuraa nuoren pojan haavetta tehdä elämässä jotain merkityksellistä. Juuso saa omalla panoksellaan rikastuttaa 60-vuotista yhteisöä tekemällä siitä entistä ihmis- ja tunturiläheisemmän.
Näillä tuntureilla syntyy ystävyyssuhteita. En koskaan päätynyt osaksi suurta urheiluseuraa enkä mukaan siihen iloon, jota toiset tuntuivat kokevan. Mutta Pallaksen Pöllöissä Juuso voi rakentaa, kokeilla ja keksiä. Oma kädenjälki ja ajatusmaailma saavat näkyä. Kenties juuri siksi Pallaksen Pöllöt ei ole vain ryhmä vaan sisukkaasta ja sielukkaasta tunturielämästä syntynyt ideologia – lämmin, lempeä ja eläväinen, yhtä aikaa leikkisää ja silti ammattimaista.
“Sisu ei ole annettu ominaisuus vaan omien kokemusten historialla rakennettu”
Juuson sanoin jokainen haastava tilanne kasvattaa sisua. On pohdittava, miten kauan hanki kantaa ja miten sää vaikuttaa välineisiin. Sitäkin pitää miettiä, miten olosuhteet vaikuttavat muonavarantoihin ja omaan jaksamiseen.
“Ympäristö on aina yllätys. Tulevaan sisun tarpeeseen ei voi kukaan täysin valmistautua ja siksi sitä tulee koko ajan rakentaa ja vahvistaa. Pyritään siihen, että vaikeissa hetkissä pystytään tekemään parempia, tehokkaampia ja toimivampia valintoja.”
Toisinaan sisua tarkoittaa niin suurta kunnioitusta luontoa kohtaan, että on käännyttävä takaisin.
“Moni lähtee etsimään jotain suurempaa, hienompaa ja siistimpää. Se on ymmärrettävää, ja siksi on hyvä muistaa, että vaikka haluaisi aina haastaa itseään, aina ei pidä yrittää ylittää itseään.”
Ei etenkään silloin, kun säällä on muuta sanottavaa. Silloin aito tunturieläjä valitsee kunnioittaa luontoa.
“Sisu on sitä, miten on valmis vastaanottamaan aivan surkean sään tai vaikeat tilanteet. Toisinaan se tarkoittaa kääntymistä takaisin kohti tukikohtaa.”
Vuodenaikojen nyanssit ovat ohikiitäviä – älä missaa niitä
“Liian moni elää elämäänsä etukäteen. Me suunnittelemme, rakennamme lomaa, joka alkaa kuukauden päästä. Ja siinä samassa unohdamme keskittyä hetkiin.”
Juuso ei ole lajispesialisti. Hän on luontospesialisti. Kun ensimmäinen hiutale leijailee maahan ja viimeinen sulaa pois, kaikki siltä väliltä on hänestä kiinnostavaa. Erityisintä on silti se, mitä tapahtuu vuodenaikojen välissä. Taitoskohdat kestävät kuitenkin vain hetken, ja siksi niiden luo pitää mennä silloin, kun aika on otollisin. Ei kuukauden päästä eikä loman alkaessa vaan heti.
Silti nämäkin retket vaativat valmistautumista: kun aikainen laskija mielii lumihuipulle, alkumatka on taitettava vaelluskengissä. Vaiva ja varusteiden kantaminen palkitaan kuitenkin aina.
Suunnittelemme mielellämme – ja unohdamme siksi elää hetkessä
“Voimme kuvitella, miltä reissu näyttää kuukauden päästä. Mutta jos keskitymme vain siihen, emme tunne, mitä tapahtuu nyt.”
Juusolle Pallaksen Pöllöjen toiminta ei ole vain opastamista vaan ennen kaikkea jakamista. Perimmäisenä ajatuksena toimii ajatusleikki: Entä jos ei lukittautuisi liikaa? Entä jos lähtisikin seuraamaan korppia? Mihin lintu voisi meidät viedä? Mitä silloin näkisimme? Tietenkin sen, mikä korppia kiinnosti. Ja sitähän emme voi tietää, ellemme lähde itse katsomaan.
“Vaikka meitä pöllöjä on yli 20, välillä kannattaa antaa luonnon toimia oppaana”, Juuso hymyilee. Hetkessä elämisen taito on laji, jota voimme hioa yhtä kuin suksilla viilettämisen taitoja.
Sinäkin kerrot päättymätöntä tarinaa
Kun Juuso kertaa käymiään keskusteluja niin papin kuin vaikka pienen lapsen kanssa, jokainen kohtaaminen on avannut hänelle uudenlaisen näkökulman.
“Me kaikki sanoitamme luonnon eri tavalla. Tunturipaljakka antaa kaikupohjan omille ajatuksille, joiden hienous piilee niiden jakamisessa. Kun viereen osuu toinen, silloin kaikki syvenee. Vain silloin voimme kuulla luonnon muiden äänellä, ja vain silloin syntyy tarina, joka ei koskaan lopu.”
Lopulta kauneus ei piile vain siinä, mitä itse kokee, vaan siinä, miten kokemansa jakaa – silloin keskustelu ei pääty vaan jatkaa kulkuaan, vuodenkierto vuodenkierron jälkeen, niin kauan kun palaamme Pallasten mahtipontisiin tunturimaisemiin ja pidämme mielen avoinna, kohtaamme luonnon, muut ja itsemme. Yhdessä.
