Hiihtoliiton maajoukkueet antavat panoksensa Haltin tuotekehitykseen

Hiihtoliiton maajoukkueet antavat panoksensa Haltin tuotekehitykseen


Hiihtoliiton maajoukkueet antavat panoksensa Haltin tuotekehitykseen Halti on Suomen Hiihtoliiton virallinen pääyhteistyökumppani. Yhteistyön piiriin kuuluvat maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn maajoukkueet. Halti vaatettaa maajoukkueet niin kisoihin, treenaamiseen kuin matkustamiseenkin. Yhteistyö ammattiurheilijoiden kanssa tukee vahvasti Haltin tuotekehitystä. Kuten kaikki muutkin Haltin tuotteet, myös maajoukkueiden asut suunnitellaan Suomessa.

Haltin ja Suomen Hiihtoliiton yhteistyö alkoi kaudesta 2017/18. Yhteistyö alkoi yhdistetyn ja mäkihypyn kanssa ja laajentui viime kaudella myös maastohiihtoon. Maajoukkueen urheilijat saavat Haltin asut kisoihin, treeneihin ja matkustamiseen. Maajoukkueurheilijat antavat panoksensa myös tuotekehitykseen. Halti on tehnyt huippu-urheilijoiden kanssa yhteistyötä tuotekehityksen osalta jo 40 vuotta. Yhteistyö urheilijoiden kanssa alkoi vuonna 1979 Huippuvuorille matkanneen retkikunnan varustamisesta.

– Ammattiurheilijoilta saatu arvokas palaute toimii pohjana tuotekehityksessämme. Sekä teknisiä ominaisuuksia että käyttäjäystävällisyyttä hiotaan huippuunsa urheilijoiden kokemusten perusteella. Esimerkiksi Team Haltiin kuuluvat maastohiihdon maajoukkueen Anne Kyllönen ja Ristomatti Hakola sekä yhdistetyn Ilkka Herola ja Eero Hirvonen käyttävät Haltin tuotteita myös maajoukkuetoiminnan ulkopuolella. Heidän käyttökokemukset osaltaan varmistavat sen, että tuotteemme ovat toimivia ja laadukkaita aina huipulta aktiiviharrastajille saakka, kertoo Haltin toimitusjohtaja Sami Kiiski.

3D-suunnittelu vähentää materiaalijätettä ja logistiikkapäästöjä

Haltin asujen suunnittelussa hyödynnetään 3D-ohjelmaa. Kolmiulotteisen suunnittelun avulla pystytään tarkastelemaan vaatetta joka puolelta; mitoituksia, istuvuutta ja liikkuvuutta ikään kuin vaate olisi suoraan henkilön päällä. Tämä tekee suunnitteluprosessista luovempaa, nopeampaa ja luontoa säästävää. – 3D-suunnittelun ansiosta pystytään pienentämään hiilijalanjälkeä. Protokappaleita tuotetaan selvästi vähemmän ja näin syntyy vähemmän materiaalijätettä. Myös logistiikkapäästöjä syntyy vähemmän, kun prototyyppejä ja niiden materiaaleja ei tarvitse kuljettaa eri vaiheiden välillä, Kiiski toteaa.

”Rättivääpeli” Vuorinen ja huippu-urheilijat tietävät mikä vaatteissa toimii

Petteri Vuorinen vastaa Hiihtoliitossa joukkueiden vaatetuksesta ja urheilijat kutsuvatkin häntä ”rättivääpeliksi”. Vuorinen vastaa siitä, että kaikilla urheilijoilla on oikeanlaiset ja oikeankokoiset asut. 

- Urheilijoilla voi olla erittäin laaja kirjo toiveita eri vaatteiden osalta: toinen toivoo mahdollisimman tiukkaa, toinen väljempää vaatetta ja sitten on vielä valmennusjohdon ja huoltajien tarpeet, jotka eroavat usein urheilijoiden toiveista täysin, Vuorinen kertoo. Hän on ollut Hiihtoliiton maajoukkueiden varustepäällikkönä jo kahdeksan vuoden ajan ja vastaavaa kokemusta hänellä on myös muista lajeista aina 90-luvulta asti.

- Minulle on tärkeintä, että näen kaikki asut ja pääsen sovittamaan niitä. Silloin yleensä osaan arvioida jokaisen joukkueen jäsenen tarpeet kunkin tuotteen osalta, sanoo Vuorinen. Vuorinen miettii yhdessä urheilijoiden kanssa, mikä toimii ja missä olisi vielä kehitettävää. Vuorisen kokoaman ja urheilijoiden suoraan antaman palautteen perusteella Haltin tuotantotiimi suunnittelee ratkaisut optimaalista urheilusuoritusta silmällä pitäen.

- Suunnittelussa ja tuotteiden teknisissä yksityiskohdissa kiinnitetään huomiota eri lajien äärimmäisiin vaatimuksiin. Esimerkiksi liikeradat maastohiihdossa vaikuttavat hihan pituuteen ja saumojen sijaintiin sekä leikkauksiin ja materiaalivalintoihin, Kiiski avaa tuotekehitysprosessia.

- Kaikki kehitysideamme viime kaudelta on otettu huomioon ja toteutettu, kiittää Petteri Vuorinen Haltia.

Urheilija voi itse räätälöidä kisa-asua

Hiihtomaajoukkueen Liekki-nimeä kantava kisa-asu on yhdistelmä liikkuvuutta ja hengittävyyttä lisääviä yksityiskohtia, jotka takaavat urheilijoille maksimaalisen tuen itse suoritukseen. Kisa-asu on äärimmäisen kevyt ja sen selässä on hengittävyyttä lisäävä ja kosteutta poistava, laserleikattu ventilaatio. Puvun istuvuus ja saumoitus mahdollistavat laajat liikeradat kisatilanteessa. Väritys on suomalaisen sinivalkoinen ja graafinen kuvio on saanut inspiraation lumi- ja jääkiteiden muodosta. Jokainen asu on hihojen ja lahkeiden pituuksien osalta muokattavissa kunkin urheilijan mittoihin. Urheilija voi itse lyhentää hihat ja lahkeet saksilla eivätkä saumat purkaudu. Osa maajoukkuehiihtäjistä käyttää kaksiosaista kisa-asua ja osa haalaria – nämä valmistetaan urheilijoiden toiveiden mukaisesti.

Hiihtomaajoukkueen Elite-lämmittelyasu sopii myös talvijuoksuun

Elite-hiihtotakki ja -housut on laadukas yhdistelmä tuulensuojaa ja hengittävyyttä. Maastohiihdon lisäksi Elite soveltuu erinomaisesti myös talvijuoksuun. Asu on yhdistelmä äärimmäisen istuvaa mitoitusta sekä toimivia materiaaleja ja yksityiskohtia, jotka takaavat parhaan mahdollisen toimivuuden intensiiviseen harjoitteluun. Asun vettähylkivyyskäsittely on ympäristöystävällisesti täysin fluorihiilivetyvapaa, mikä tekee tuotteesta Haltin ECO-tuotteen. Takki ja housut ovat 360-asteisesti heijastavia luoden turvaa talven pimeissä lenkkikeleissä. Hiihdon ja yhdistetyn maajoukkueet käyttävät tätä kisojen lämmittelyasuna. Elite-asua on saatavilla kuntohiihtäjille ja talvijuoksijoille hyvin varustelluista urheilukaupoista sekä Haltin verkkokaupasta ja myymälöistä.

Halti Elite maastohiihtotakki ja maastohiihtohousut

Ultra Cool Mesh -alusasu on käytössä kaikilla maajoukkueilla

Haltin Hardcore-alusasusarjan tekninen asu in suunnattu vaativalle käyttäjälle, vaativaan treeniin. Materiaaleina ovat kosteutta tehokkaasti siirtävät Active Dry -materiaalit, jotka on sijoitettu juuri oikeisiin kohtiin aktiivista, hikistä suoritusta ajatellen. Alusasussa on erinomainen ihonmyötäinen mitoitus sekä käyttömukavat tasosaumat. Asu on Haltin ECO-tuote, sillä siinä on käytetty kierrätettyä materiaalia. Miesten malliston housujen nimi on Avion Light.

Halti alusasut

Maastohiihdon suosio sekä harrastajien että urheilun seuraajien keskuudessa on jo pitkään ollut kasvussa, ja myös nuoret aikuiset ovat yhä aktiivisemmin löytäneet tiensä ladulle. Haltin tavoitteena on inspiroida ihmisiä liikkumaan luonnossa, Haltin Sami Kiiski päättää.

Lisätietoja: Halti Oy, toimitusjohtaja Sami Kiiski, puh. 050 389 0901, sami.kiiski@halti.fi Halti Oy, markkinointipäällikkö Sari Ruotsalainen, puh. 040 027 7290, sari.ruotsalainen@halti.fi

Kuvat SHL: Jesse Väänänen