Tällainen on maastohiihtomaajoukkueen viikko kisakaudella

Tällainen on maastohiihtomaajoukkueen viikko kisakaudella

Maailmancupin kilpailuohjelma ja matkustamisaikataulu määrittävät pitkälti maastohiihtomaajoukkueen viikkoa kisakauden käynnistyttyä. Ratkaisuja tehdään kuitenkin palautuminen ja valmistautuminen edellä, kertoo Mikko Virtanen, miesten maastohiihtomaajoukkueen valmentaja.  

Kisaviikonloppujen välinen tekeminen koostuu neljästä pääkohdasta – tärkeysjärjestyksessä:

  1. Palaudu edellisen viikonlopun kisoista
  2. Varmista aineenvaihdunnan kulku
  3. Herättele hermosto
  4. Valmistaudu uuteen kisaan

Jokainen kohta tulee toteutua ennen kuin voi siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Urheilijoiden välillä voi olla suuriakin eroja siinä, kuinka kauan kukin vaihe kestää ja miten urheilija sen tekee. Pääpiirteittäin palautumisen varmistavat lihashuolto, ravinto ja lepo. Palautumista pyritään maksimoimaan sillä, että sunnuntaisin, kisojen jälkeen, jäädään usein kisapaikalle ja matkustamaan lähdetään vasta maanantaina. Jos edessä ei ole korkealle matkustamista, maajoukkue pyrkii matkustamaan kotiin kisojen välillä. 

 Maastohiihtomaajoukkue

Aerobinen treeni kisaviikonlopun jälkeen edesauttaa aineenvaihduntaa. Tällöin treeni on yleensä kestoltaan pitkä mutta tahdiltaan rauhallinen. Seuraavaan kisaviikonloppuun valmistautuminen alkaa hermoston herättelyllä ja tehokkaammalla treenillä kotioloissa. Jotta kunto pysyy yllä pitkän kauden, on joskus kisojen välissä tehtävä myös kova treeniviikko. Se on kuitenkin usein tietoinen riski, sillä siitä palautuminen voi vaikuttaa kisavireeseen ja -tulokseen.

Torstaina matkustetaan seuraavalle kisapaikkakunnalle, jossa edessä on paljon erilaista kisaan valmistavaa ohjelmaa: treeniä, suksitestausta, kisaradan läpikäyntiä sekä kovatehoinen, jopa kilpailua vastaava harjoitus. Jokaisella urheilijalla on oma tapansa virittäytyä kisaan, niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja maajoukkueessa annetaan jokaisen valmistautua omalla totutulla tavallaan. ”Mitä korkeammalla tasolla urheilija on, sitä pienempiin nyansseihin valmistautumisessa mennään”, kertoo Virtanen. Valmistautuminen on urheilijakohtaista, mutta yhteisissä joukkuepalavereissa käydään tarkkaan läpi tulevaa kisaa ja rataa statistiikan sekä numeroiden avulla. ”Edellisvuosien ratkaisupaikat, maaston muodot ja välinehuoltoon liittyvät ratkaisut on selvitetty tarkkaan ja ne käydään läpi yhdessä joukkueen kanssa”, valottaa Virtanen kisaa edeltävää iltaa.

Maajoukkuehiihtäjien viikko-ohjelma kisakaudella

Ma: matkustuspäivä, lyhyt palauttava harjoitus esim. juoksulenkki

Ti: aineenvaihduntaa edistävä, pidempi harjoitus tai jopa kaksi rauhallisella teholla

Ke: elimistöä ja hermostoa herättelevä tehokkaampi harjoitus tai voimaharjoitus

To: matkustuspäivä, perusharjoitus kisapaikkakunnalla

Pe: suksitestaus, viimeistelyharjoitus, kisaradan läpikäynti, kilpailutehoinen treeni, joukkuepalaveri sekä urheilijan omat rutiinit esim hieronta, lenkki, venyttelyt, kisaan keskittyminen

La-su: maailmancupin kilpailut

Lue lisää maajoukkueen kuulumisia Hiihtoliiton sivuilta. 

 Maastohiihtomaajoukkueen päällä olevat Elite- hiihtoasut löydät Haltin verkkokaupasta tästä linkistä.  Tutustu Haltin hiihtovaatteisiin tästä.