Halti - KengätHalti Kengät Vaellukselle
Hauskat kenkäfaktat

1. Jalkineita on valmistettu nahasta jo ainakin 8000 vuotta. Ja lestejä, jotka antavat kengän muodon ja koon, on käytetty valmistuksessa jo ennen ajanlaskun alkua, mutta vasen ja oikea kenkä on erotettu vasta 1800-luvun lopulla.

2. Jalassa on n.26 erillistä luuta, 33 niveltä ja lisäksi lihaksia ja nivelsiteitä. Jokainen jalka on erimuotoinen ja kokoinen, jopa samalla yksilöllä jaloissa on kokoeroja. Paras tapa saada selville jalkasi todellinen koko, on mitata molemmat jalat (seisten paino tasaisesti molemmilla jaloilla) ja laskea niiden keskiarvo mitta.

3. Kaikkien aikojen suurin kengän koko on 71 (EU) Robert Wadlow. Halti tarjoaa kenkiä tietyissä malleissa kokoon 49 asti. Se vastaa pituudeltaan noin 33 cm.

4. Mr Goodyear kehitti kumipohjan kenkiin vuonna 1839, silloin syntyi ensimmäiset lenkkarit (Eng.’sneakers’). Ensimmäiset massatuotantona valmistetut ja myydyt lenkkarit 1920-luvulla olivat Keds-merkkiset, Amerikan markkinoilla. Niissä oli kangas päällinen ja kumipohja. Nykyajan lenkkareissa EVA on korvannut kumin, se on monin verroin kevyempää materiaalia, mutta ulkopohjissa kumi on edelleen ykkösmateriaali hyvän pitonsa vuoksi.

Halti - Hauskat kenfaktat - Glamping
Halti - Hauskat Kenkäfaktat

5. Halti alkoi valmistaa teollisesti retkeilytavaroita vuonna 1976. Ensimmäiset kengät Halti lanseerasi jo vuonna 1977, ne olivat nahkaiset vaellussaappaat Vibramin kumipohjalla.

6. Vitalie Bramani, italialainen vuorikiipeilijä, kehitti Vibram kumipohjat vuonna 1937, sen jälkeen kun 6 hänen ystäväänsä menehtyi liukastuttuaan vaelluksella. Halti käyttää vaellussaappaissaan Vibramin laadukkaita pohjia, jotka on suunniteltu epätasaiseen ja hankalaan maastoon.

7. Wilbert ja Robert Gore kehittivät ja patentoivat GoreTex kalvon vuonna 1969, se syntyi vahingossa venyttämällä Teflon kuituja. Huokoinen kalvo päästi läpi ilmamolekyylit, mutta ei suurempia vesimolekyylejä. DrymaxX kalvo toimii samalla käytännön periaatteella, mutta kalvo tehdään nykyään fluorittomasta PUsta.

Kengät - Usein kysytyt kysymykset

Mitä olet aina halunnut tietää Haltin kengistä. Haltin kenkäpäällikkö vastasi kenkien usein kysytyttyihin kysymyksiin. Lue mm. missä Haltin kengät valmistetaan ja mitä eroja Haltin lesteissä on.

Lesteissä on toki eroja, mutta ns. erikoisleveitä lestejä ei ole Haltilla käytössä. Haltin peruslesti on päkiän kohdalta tilava ja kaikki lestit, joita käytämme ovat kärjestä pyöreät ja leveät, jotta varpailla on tilaa.

Tehtaat sijaitsevat Kiinassa, Bangladeshissa, Vietnamissa sekä Romaniassa ja Portugalissa. Kaikki kaukoidän tehtaat on auditoitu ja BSCI hyväksyttyjä.

Haltilla on myös tiukka Code of Conduct, jolla varmistamme, että työntekijöiden oikeuksia ei sorreta.

Erilaisilla tehtailla on erilaisia valmiuksia tehdä erilaisia kenkiä ja valmistusmaa määräytyy sen mukaan.

Suositus on 5-10 mm aikuisille ja lapsille 10-15 mm. Talvikengissä ja vaelluskengissä on hyvä olla enemmän tilaa kuin esim. juoksukengissä, koska varpaiden pitää päästä liikkumaan ja pitkällä vaelluksella jalat hieman turpoavat.

Kengät kannattaakin ostaa tai ainakin sovittaa iltapäivällä, kun jalat ovat jo olleet jo ’käytössä’!

Eurooppalaisessa numeroinnissa (Paris point) ei puolikkaita kokoja tavallisesti käytetä. Kahden koon välinen ero on noin 6-7 mm, riippuen sarjonnasta.

Amerikkalaisessa ja UK numeroinnissa puolikkaita käytetään, koska kahden koon välinen ero on 8-10 mm. Jos näkee käytettävän puolikkaista numerointeja EU merkinnöissä, se johtuu siitä, että lesti on sarjottu US koon mukaan ja sitten muunnettu vastaamaan lähintä mahdollista EU kokoa.

Voi toki. Se miten ne pestään, riippuu materiaaleista. Monet kesäiset kevyet tekstiilikengät on nykyään konepestäviä, mutta ne pitää pestä aina erillään, lyhyessä ohjelmassa ja matalassa lämpötilassa. Ja kuivattaa huoneen lämmössä hyvin ilmastoidussa tilassa.

Nahkakengät pestään käsin nahalle tarkoitetulla saippualla ja sienellä. Useimmiten nahkakengille riittää, kun harjaa irtohiekan pois pinnasta ja pyyhkäisee kostealla rätillä.

Vedenpitävät tekstiilikengät kannattaa pestä käsin ja ottaa huomioon, että niiden kuivuminen kestää kauan.

Kaikki DrymaxX kengät on valmistettu samalla sukkarakenteella, eli vedenpitävällä kalvolla laminoitu vuorikangas on ommeltu sukaksi, ja saumat teipattu vedenpitävällä teipillä. Tämä estää veden kulkeutumisen kengän sisään, mutta ei estä päällistekstiiliä kastumasta.

Koska kalvo on sisäpuolella, se ei kulu käytössä, eikä sen vedenpitävyyttä voi mitata pilareissa. Kalvo itsessään pitää vettä 100%.

Niissä tapauksissa, kun kalvo tai teippaus on päässyt repeytymään, kenkä vuotaa. Se vaatii yleensä jonkun fysikaalisen trauman, ja vuoto on paikallinen. Kalvo ei kulu puhki.

DrymaxX -kalvo itsessään hengittää, eli päästää ilmamolekyylit läpi. Kokonaisuudessa kengän hengittävyyteen vaikuttaa päällismateriaalit, ja täyteaineet.

DrymaxX -kalvo toimii osmoosin periaatteella ja yhdistetään yleensä kosteutta siirtävään tekstiilivuoriin. Väärällä sukka valinnalla voidaan kuitenkin tuhota kalvon toimivuus; puuvilla ja villa esimerkiksi ovat kuituina niin imukykyisiä, että ne eivät päästä kosteutta haihtumaan, vaan imevät kaiken kosteuden itseensä, tuloksena märät ja kylmät jalat.

Erilaisille alustoille ja käyttötarkoitukseen suositellaan erilaisia pohjia. Ulkoilu kengissä pohja on suunniteltu nimenomaan kävelyyn vaihtelevalla alustalla.

Kumi on materiaaleista pitävin, mutta kumeissakin on suuria eroja: mitä pehmeämpi, sen pitävämpi, mutta mitä kovempi, sen kestävämpi. On tärkeää löytää kultainen keskitie, jossa kumi on riittävän pehmeää antamaan hyvän pidon, mutta riittävän kovaa kestääkseen käyttöä mahdollisemman pitkään.

Kengän pohjiin pätee sama kuin autonrenkaisiin, eli pehmeä kumi kuluu nopeammin ja korkeammissa lämpötiloissa vielä nopeammin. Samoin kuin renkaissa, myös pohjissa kuviolla on merkitystä: vaelluskengissä kuvio on suunniteltu irtomaalle ja epätasaiseen maastoon ja juoksukengissä tasaiselle kovalle alustalle jne.

Tämä riippuu tietysti talvesta, käytöstä ja kuluttajasta itsestään. Kylmäntunteeseen vaikuttavat monet asiat, yksi niistä on ihmisten fysiologiset erot, joka on niin suuri muuttuva tekijä, että faktapohjaista tutkimusta on vaikea yleisellä tasolla tehdä.

Kenkiä voidaan toki verrata toisiinsa samoissa olosuhteissa, ja todeta että joku on lämpimämpi kuin toinen. Halti perus ulkoilukengät on tarkoitettu aktiiviseen käyttöön, niissä ei ole lämmittävää vuorta, eikä lumelle tai jäälle suunniteltua pohjaa.

Mutta jos kävelet enimmäkseen auratuilla teillä, kengät ovat riittävän tilavat, ja jalassa on oikeanlaiset sukat, niin hyvin esimerkiksi Faralla pärjää talven yli eteläisessä Suomessa. Talvea ja kylmää varten on kuitenkin suunniteltu erikseen niihin sopivampia kenkiä.

Toki asfaltilla voi kävellä, mutta ne eivät tarjoa samanlaista pitoa asfaltilla ja kuluvat nopeammin.

Nastapohjia voi verrata hyvin auton nastarenkaisiin: pito on hyvä jäällä ja lumella, mutta asfaltilla ei. Ja jos paljon asfaltilla ajaa, niin nastat kuluvat nopeasti ja lähtee myös irti. Niitä ei ole tarkoitettu asfaltille. Kuluminen riippuu siis täysin käytöstä.

Haltin kengät Katso kaikki

Lester Naisten Vapaa-ajan Kenkä
Lester Naisten Vapaa-ajan Kenkä
59.90 €
Halti Lester Miesten Vapaa-ajan Kenkä - Men's Leisure Shoe - Sole
Lester Miesten Vapaa-ajan Kenkä
59.90 €
halti sottung women's sneakers pink / halti sottung naisten tennarit pinkit
Sottung Lenkkari Naisten
79.90 €
Sottung Lenkkari Miesten
Sottung Lenkkari Miesten
79.90 €