Halti Uutiset

Halti lanseeraa syksyn aikana kaksi uutta kiertotalouden palvelumallia asiakkailleen

Halti tukemaan ensimmäistä suomalaista maastohiihdon yksityistallia

Maailman suurin viestisuunnistustapahtuma Porvoon yöttömässä yössä

Halti pääyhteistyökumppanina yleisurheilun Paavo Nurmi Games -tapahtumassa – kisan vapaaehtoiset pukeutuvat Haltiin

Halti Store nyt Stockmann -tavaratalon 4.kerroksessa

Haltin SPINNOVA®-kuidusta valmistettu urbaani parkatakki saapuu markkinoille huhtikuussa

Halti on tehnyt joululahjoituksen Pelastakaa Lapset ry:lle

Spinnova ja Halti yhteistyöhön – SPINNOVA®-kuidusta valmistettu ja vastuullisesti värjätty parkatakki kauppoihin keväällä 2023

Haltin uusimman Kallio® -malliston Bergga parka voitti arvostetun ISPO Award-palkinnon lokakuussa 2022

Halti paransi sijoitustaan Eetti Ry:n Rank A Brand -vertailussa

Suomen Hiihtomaajoukkueen Uusi Kisa-Asu

Suomen Hiihtomaajoukkueen Uusi Kisa-Asu

Halti on voittanut Vastuullisuuspalkinnon Scandinavian Outdoor Award (SOA) -kilpailussa

Huippuhiihtäjät kisaavat Vuokatissa

Huippuhiihtäjät kisaavat Vuokatissa

Kesämökkeily ja juhannus ovat pian täällä.. Oletko valmis?

Herttoniemen myymälän uusi Basecamp herättää nostalgiaa

Halti Pallas Lite Sarja

Uusi PALLAS LITE -mallisto on suunniteltu mukavuus ja hengittävyys edellä