Halti vinkit ruskaretkelleHalti vinkit ruskaretkelle

SYKSYN SYLEILYSSÄ

Vinkit Ruskaretkelle

Suomi on tunnettu upeista retkikohteistaan ja yksi parhaista ajankohdista tutustua niihin on syksy. Tästä blogitekstistä löydät vinkkejä ja inspiraatiota ruskaretken suunnitteluun. Valitse sopiva kohde, varustaudu hyvin ja lähde seikkailulle syksyiseen luontoon. Muista tallentaa kauniit hetket valokuviin ja antaa itsesi uppoutua täysin luonnon lumoihin.

Valitse oikea ajankohta

Ruskaretken suunnittelussa avainasemassa on ajoitus. Paras ajankohta on yleensä syyskuun puolivälistä lokakuun alkuun: tällöin puiden lehdet hehkuvat upeissa punaisen, oranssin ja keltaisen sävyissä. Ruska alkaa pohjoisesta ja etenee Lapista kohti etelärannikkoa.

Lapin maaruska eroaa muun Suomen puuruskasta siten, että sen ajankohta vaihtelee vuosittain sääolosuhteista riippuen. Maaruskassa syksyn värit loistavat soilla, varvuissa ja vaivaiskoivuissa. Alueen korkeuserot ja maaston vaihtelevuus vaikuttavat siihen, että maaruskaa voi ihailla eri kohteissa eri aikoina. Ilmiö on erityisen vaikuttava auringonpaisteessa ja auringonlaskun aikaan, jolloin valo korostaa väriloistoa entisestään.

Ruskaretkeä suunnitellessa kannattaa seurata paikallisia sivustoja saadakseen ajantasaisen tiedon parhaasta ajankohdasta. Ajankohdan valitsemisessa auttaa myös esimerkiksi ruskavahti-verkkopalvelu.

Halti Ruskaretki
Halti Ruskaretki
Suuntaa pitkospuille ja kansallispuistoihin

Etelä-Suomen kansallispuistoista löytyy upeita vaihtoehtoja ruskaretkelle. Soilla kulkevat pitkospuureitit tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden ruskan ihasteluun. Hienoja pitkospuureittejä löytyy muun muassa seuraavista kansallispuistoista:

  • Torronsuon kansallispuisto: Kiljamon pysäköintialueelta lähtee eripituisia rengasreittejä, joilla pääsee kulkemaan pitkospuilla. Osa reiteistä on esteettömiä.

  • Leivonmäen kansallispuisto: Kirveslammen kierros kulkee lähes kokonaan pitkospuilla. Maisemia voi ihastella rengasreitillä myös lintutornista, josta avautuu upea näkymä suoalueelle.

  • Teijon kansallispuisto: Matildanjärven pysäköintialueelta pääsee pitkospuita pitkin aina Teerisaaren laavulle asti.

Lapissa alle voi vuokrata maastopyörän tai sähköavustetun fatbiken ja suunnata vaihteleville reiteille tunturiin:

Urho Kekkosen kansallispuistossa pyörän voi vuokrata Kiilopäältä ja polkaista suoraan avotunturiin: laplandnorth.fi/fi/pyorailyreitit.

Suomen uusimmasta kansallispuistosta Sallasta löytyy myös maastopyöräilyreittejä päiväretkiä varten: www.luontoon.fi/salla/pyorailyreitit.

Korvatunturi Gravel Loop tarjoaa puolestaan 5–7 päivän bikepacking-reissun erämaassa: www.bikeland.fi/en/korvatunturi-gravel-loop.

Säänmukainen varustus

Syksyinen sää voi olla arvaamaton, joten varaudu vaihteleviin olosuhteisiin. Pukeudu kerroksittain ja ota mukaan vedenpitävät vaatteet. Hyvät vaelluskengät ovat kullanarvoiset pidemmillä patikkaretkillä.

  • Vedenpitävä ja hengittävä takki: Retkeilytakin tärkein ominaisuus on suojata käyttäjäänsä säästä riippumatta. Vinkkejä retkeilytakin valitsemiseen löydät meidän oppaasta.

  • Villaa alle: Luonnostaan antibakteerisena materiaalina merinovilla on helppohoitoinen eivätkä hajut tartu siihen helposti. Valitse ihoa vasten tuleva alin kerrasto näillä ohjeilla.

  • Kengät eri käyttötarkoituksiin: Tästä artikkelista löydät puolestaan vinkkejä sopivien kenkien valintaan, hoito- ja pesuohjeita sekä tietoa kenkien teknologiasta.

Halti Ruskaretki
Halti Ruskaretki
Valokuvausmahdollisuudet

Syksyisin on loistava tilaisuus tallentaa upeita maisemia ja värien loistoa valokuviin. Harjoittele maisemakuvauksen saloja näillä vinkeillä:

Etsi kiinnostavia kuvakulmia: kokeile erilaisia kuvakokoja ja sommittelun keinoja luodaksesi visuaalisesti mielenkiintoisia valokuvia. Kyykisty, nouse korkealle, zoomaa lähelle, kokeile älypuhelimen kameran panorama-toimintoa.

Hyödynnä heijastuksia: peilityyni vedenpinta tarjoaa mahdollisuuden kokeilla heijastusten kuvaamista. Odota tyyntä säätä ja etsi järviä, lampia tai jokia, joista ruskan värit heijastuvat.

Vaihtele laajakulman ja makron välillä: Laajakulma sopii hyvin maisemakuviin, kun taas makro auttaa löytämään yksityiskohdat. Ota lähikuvia esimerkiksi yksittäisistä lehdistä tai kasveista vastavaloon, jolloin lehden struktuuri tulee näkyviin.


Säädä kuvan värejä ja valkotasapainoa: Kokeile kamerasi tai puhelimesi erilaisia kuvatiloja ja tarkkaile, miten ne vaikuttavat kuvan sävyihin. Etsi valkotasapainon (white balance, WB) säätömahdollisuudet ja kokeile, miten ne vaikuttavat kuvan väreihin.

Teksti ja kuvat: Susanna “Suski” Oksanen